Art Luddite

Why draw hours meticulously to make one small etching? Why to spend weeks to complete a collage? World seems to yearn for space filling art, something that takes your attention by force by its size and loudness. Why make small size prints or harmonious mixed media collages that require endless balancing and take a lot of time to finish, quiet works that are so easy to miss?

One reason is that I don't like the spirit of our time, which demands entertainment and grand size. Nowadays art must be so big, unprecedented and something giving you ever more better emotional vibrations exhibition after exhibition. Computer assisted artmaking dominates the space, AI and other programs – artmaking tools as those who are using these tools tends to remind us – are getting better and better. 

Hundred years ago it took easily months or even years to complete one challenging sculpture. Now it's possible for one artist using these tools to fill the whole museum space in the same period of time. No wonder that the computer with its programs is the main instrument for so many contemporary artists. 

So, why am I reluctant to count in AI and other computer programs to my toolbox? Maybe because I want to think as much as possible with my own brains and to use my own hands. And to maintain the art making tradition which is linked to handicraft. Yes, I know that my attitude here is an old fashioned one and it's easy to contradict. But anyway. It’s the stance I have taken. For me art is not something I generate (more or less) with applications, but something I make from start to finish with my hands and brains. This choice I have made has become even more important now when the whole world seems to fuss around AI, and along with it, the new possibilities to create more and mode astounding aesthetic experiences. I want to draw a clear line between me and computerized artmaking.

Sure, a computer is a good tool. I'm not denying it. For writing this text, for example, or keeping a web page in order. But even when I write I handwrite the text first. Thinking happens simultaneously with writing and drawing and I don't want to outsource this to the applications. Hand, pen and paper are connected to thinking and memory. It’s also a matter of professional pride. I want to be capable of thinking, writing, drawing and painting myself. It feels good to know that I can. Even if the whole world is turning to be more and more profoundly automated in all fields of society – art included – I will continue to be a manual, handmade man. An art Luddite. Fuck AI. 

Tekoäly tulostaa, taiteilija maalaa

Aamun Helsingin Sanomissa oli mielipiteeni Tekoäly tulostaa, taiteilija maalaa. Tässä sama teksti varmuudenvuoksi jos Hesarin linkki ei avaudu. Se miksi en pidä tekoälyn tekemiä kuvia digitaalisina maalauksina, johtuu siitä ettei niitä maalata, kuten voidaan sanoa tehtävän erilaisia maalausohjelmia käytettäessä. Niissä maalia levitetään pikseleiden muodossa, mutta tekoälyn kanssa maalaamista ei tapahdu. Tekoäly generoi kuvan itse. Maalaamisessa on kyse maalin levittämisestä – oli tämä maali sitten sähköisessä tai fyysisessä muodossa. Wikipedian määritelmä maalaamiselle kuuluu:

Painting is the practice of applying paint, pigment, color or other medium to a solid surface called the ”matrix” or ”support".

Tekoäly tulostaa, taiteilija maalaa

Tekoälyllä tehty maalauksen kaltainen kuva ei ole maalaus.

Viime kuukausina eri medioissa on keskusteltu tekoälyn tekemistä kuvista ja maalauksista. Kuitenkin, tekoälyllä tehty maalauksen kaltainen kuva ei ole maalaus vaan tietokoneohjelmilla tehty kyberavaruudessa leijuva kuva, kuten mikä tahansa sähköisessä muodossa oleva kuvatiedosto.

Jos niin sanottua tekoälytaidetta halutaan esittää fyysisessä olomuodossa jonkinlaisena taide-esineenä, tapahtuu se tulostamisen avulla. Ja tuloste – oli se millainen tahansa – on eri asia kuin maalaus, joka lähtökohtaisesti tehdään käsityönä ja sijaitsee fyysisessä todellisuudessa.

Välttäkäämme puhumasta potaskaa ja puhukaamme asioista niiden oikeilla nimillä. Sähköiset kuvatiedostot tai tulosteet eivät taidepesupuheella maalauksiksi muutu.

Pekka Hannula

taidegraafikko, Espoo

Tekoälystä, taiteesta ja paskapuheesta

Aamu-tv:n Jälkidigissä keskusteltiin (19.4.23) tekoälyn tekemästä kuvasta, jolla valokuvaaja Boris Eldagsen voitti Sony World Photography Award -kilpailun. Jälkidigin panelistit (Lassi Kurkijärvi, Anni Lintula ja Jani Halme) hämmästelivät tekoälyn kykyä tehdä aidon näköisiä valokuvia. Samalla he sotkivat mukaan maalaustaiteen. Tässä mielestäni panelisteilla menivät kuitenkin puurot ja vellit sekaisin. Nimittäin, maalaustaide, kuten muukin ihmisen käsin tekemä taide ei ole ensisijaisesti digitaalisessa muodossa oleva kuvatiedosto, vaan fyysinen objekti, taide-esine, artefakti.

Se on varmasti totta, että tekoäly tulee sotkemaan valokuvien ja valokuvaajien maailman varsin perusteellisesti. Parin vuosikymmenen aikana valokuva on siirtynyt  negatiiveistä ja pimiöistä digitaalisuuden pariin. Nyt kun valokuvalla ja tekoälyllä on sama viitekehys – digitaalisuus – niin ne kietoutuvat toisiinsa yhä enenevästi. Jatkossa tekoälykuvia voi olla yhä vaikeampaa – jopa mahdotonta – erottaa ihmisen ottamista kuvista.

Mutta tavanomainen maalaustaide ei ole lähtökohtaisesti digitaalisuutta, vaan maalaus elää esineenä fyysisessä maailmassa. En usko tekoälyn murtautuvan taiteentekemisen fyysiseen todellisuuteen esimerkiksi robotti-taiteilijoiden avulla, muuten kuin kokeiluluontoisena kuriositeettina. Tämä on aivan liian kallista lystiä. Ainoa järkevä reitti tekoälylle fyysisten esineiden maailmaan on tuloste. Ja on vaikea nähdä miten tuloste voisi päihittää alkuperäisen maalauksen, vaikka tulosteissa kuinka jäljiteltäisiin maalauskankaan kuvioita. 

Luultavaa on että tulevaisuudessa erilaiset tulostustekniikat tulevat kehittymään entistä monipuolisemmiksi ja tulostamisen avulla tehdään yhä vaikuttavampaa “taidetta”. Ja voi olla että perinteisin menetelmin käsin taidettaan tekevät taiteilijat vähenevät, kun yleisö laittaa enemmän tulosteita seinilleen ja museot keskittyvät elämysten tuottamiseen. Elämys-taide-meiningissä tekoäly ja tietokoneavusteisuus erilaisine digitaalisine projisointeineen on varmasti jatkossakin yhä vahvemmin mukana.

On syytä varautua tekoälyn vaikutuksiin kaikilla taiteen alueilla. Reitti jota kautta tekoäly tunkeutuu taidegrafiikan pariin liittyy digitaaliseen painotekniikkaan, jossa mikä tahansa sähköisessä muodossa oleva kuva voidaan tulostaa monipuolisesti melkeinpä mille tahansa pinnalle. Kirjoitin tästä hieman jo aiemmin.  Tavanomaisen taidegrafiikan seassa liikkuu digitaalivedoksia, digital print. Useimmiten näissä on kyse tulosteesta, joka on mustesuihkutettu tavanomaiselle taidegrafiikan paperille ja merkattu kuten muukin grafiikka. Joskus näistä käytetään nimitystä pigmenttivedos, mikä on hämäävää, koska kyseessä on mustesuihkutuloste.

Tavanomaisen taidegrafiikan ytimessä on painolaatta, jonka taiteilija piirtää, kaivertaa tai muuten työstää. Vedossarjan vedokset otetaan tältä painolaatalta painoprässin avulla. Taidegraafikon ammattitaito liittyy laatan valmistamiseen ja vedostusprosessiin. Digitaalivedosten avulla on mahdollista ohittaa tämä, kun kuva voidaan tehdä ääritapauksessa tekoälylle juttemalla ja tulostamalla. Digitaalisuuden myötä, ja varsinkin nyt tekoälyn voimakkaan kehittymisen aikana, kuka tahansa voi esiintyä taidegrafiikan tekijänä. Ja taideyleisö tulee olemaan tässä yhä enemmän ymmällä. Miten erottaa aito väärästä, kun molemmat on tehty samanlaiselle paperille? Aina silloin oltava tarkkana kun teoksen kerrotaan olevan digitaalivedos, digital print, pigmenttivedos tai vaikkapa sekatekniikka, mikä voi olla keino häivyttää kuvan tekemiseen liittyvää digitaalisuutta, tulostusta ja tietokoneen käyttöä. Yleensä jos taidegrafiikan teoksessa on käytetty useita tekniikoita, ne tulisi  kertoa avoimesti. Tulosteet eivät ole originaalia taidegrafiikkaa vaan markkinagrafiikkaa, jonka todellista luonnetta peitellään hämäävillä termeillä. Tässä on se alue, jossa taidegrafiikan piirissä ns. paskapuhe kukoistaa.

Digitaalivedos – taidetta vai markkinagrafiikkaa?

Välillä törmää taidegrafiikan vedoksiin, joiden tekniikaksi on ilmoitettu digitaalivedos, digital print. Kyse on tulostustekniikoista, joiden avulla sähköisessä (digitaalisessa) muodossa oleva kuva painetaan (tulostetaan) jollekin pinnalle. Digitaalinen painotekniikka on parin vuosikymmen aikana kehittynyt isoin harppauksin, niin että kuvia voidaan tulostaa hyvin erilaisille pinnoille: lasille, muoville, metallille, kankaalle, paperille, kartongille jne. ja myös eri muotoisille pinnoille. Kun tulostamista sovelletaan taidegrafiikassa, niin grafiikan vedos tulostetaan vastaavalle taidegrafiikan painopaperille kuten grafiikassa muutenkin käytetään. Yleisin menetelmä on mustesuihkutulostus (pigmenttivedos).

Suhtaudun digitaalivedoksiin suurella varauksella. Taidegrafiikan ytimessä on fyysinen painolaatta, jonka taiteilija valmistaa ja josta vedokset otetaan käsityönä mekaanisen painoprässin avulla. Laatan valmistus edellyttää käsityötaitoa, piirustustaitoa ja vedosten ottaminen (vedostaminen) on oma taitolajinsa ja se on aivan oleellinen osa taidegrafiikan tekoa. Teos syntyy vedostamisen kautta. Grafiikka tulee kreikan sanasta grafein, joka tarkoittaa piirtämistä, kaivertamista ja kirjoittamista. Taidegrafiikka on piirrostaidetta. Siinä liikutaan piirtämisen ja viivojen maailmassa. Tämä on taidegrafiikan ydin.

Kun sähköisessä muodossa olevia kuvia käsitellään tietokoneella ja tulostetaan ne tulostimella, niin kyse ei ole originaalista taidegrafiikasta, vaan jonkinlaisesta markkinagrafiikasta. Tietokoneeseen, kuvankäsittelyohjelmiin – ja jatkossa yhä enemmän myös tekoälyyn – nojaava työskentely ei edellytä taidegrafiikan tekoon liittyvää käsityö-tieto-taitoa, vaan lähes kuka tahansa asiasta kiinnostunut kykenee tulosteen tulostamaan. Toivon että taitelija pysyy taiteilijana eikä muutu tässä kehityksessä editoijaksi.

Toki tästä on myös myönteisempiä mielipiteitä. Itse kuitenkin pidän kiinni käsityöstä ja omasta piirrostaidostani enkä aio ulkoistaa näitä tietokone applikaatioille. Digitaalisuus ja erilaiset tulosteet ovat väylä, jota pitkin tekoäly valuu taidekentälle. Myös tästä syystä pidän huolta, että oma taiteeni erottautuu jatkossakin ihmiskäden tekemäksi. No, saatan olla tässä hieman luddiitti. Mutta joka tapauksessa aion jatkaa tekoälyvapaan taiteen tekemistä ateljeeni hiljaisuudessa niin kuin ennenkin.

Tarkemmin digitalisaation vaikutuksesta taiteeseen tässä kirjoituksessa.

Tekoäly tekee taiteesta tulostetta

Reitti, jota pitkin tekoäly, AI, tunkeutuu kuvataiteen alueelle löytyy digitaalisen painamisen ja tulostuksen parista. Digitaaliset painotekniikat ovat tietokoneen myötä tulleet jäädäkseen. Ne ovat tulleet mukaan myös taidegrafiikan tekoon.

Välillä taidegrafiikassa törmää tekniikoihin kuten pigmenttivedos tai digitaalivedos, digital print. Mielestäni ”vedos” on tässä yhteydessä hämäävä termi, sillä kyse on tulosteista. Pigmenttivedos on itseasiassa mustesuihkutuloste. Näissä taiteilija ei valmista fyysistä painolaattaa vaan tietokoneella sähköisessä muodossa olevan kuvan, josta teos tulostetaan. Kuva voi olla mikä tahansa kuva, jota tietokoneella muokataan tulostettavaan muotoon. Ja kuva voidaan tulostaa hyvin monenlaisille pinnoille: kankaalle, paperille, muoville, metallille, nahalle, betonille, lasille, puulle jne. Tulosteet ovat keinoälylle luonteva reitti tunkeutua fyysisten taideobjektien pariin. Jatkossa tulemme näkemään myös tekoälyn avulla tehtyjä tulosteita, joita kutsutaan digitaalivedoksiksi.

Itse en kannata tulosteita taidegrafiikassa vaikka ne olisi kuinka nätisti mustesuihkutettu taidegrafiikan tavanomaiselle paperille; tai tehty omiin tai koneen aivoihin tukeutuen. Tässä suhteessa olen ”vanhan liiton” graafikoita, joille taidegrafiikan ytimessä on fyysinen painolaatta, jota taidegraafikko itse omin käsin ja oman osaamisensa varassa piirtää ja työstää. Ja laatan vedostus tapahtuu mekaanisen painoprässin avulla. Sen hoitaa taiteilija itse tai vedostaja – ei tulostin.

Takavuosina puhuttiin originaalivedoksista originaaligrafiikasta, kun kyse oli käsityönä laatan avulla painetusta vedoksesta. Nykyisin tuo termi on hukkunut uusien harhaanjohtavien nimikkeiden sekaan tai painunut jonnekin taustalle. Ajattelen, että tulosteet pitäisi erottaa originaaligrafiikasta omaksi kategoriakseen. Puhua selkeästi tulosteista eikä sotkea näitä taidegrafiikan käsityönä painettuihin vedoksiin.

Kun keinoäly valtaa alaa, niin kaikenlaisten tulosteiden määrä varmuudella lisääntyy. Ja monet taiteilijat hyödyntävät uusia kuva-ohjelmia ja hakevat leivän jatketta tulosteiden avulla. Taideyleisön voi olla tulevaisuudessa yhä hankalampaa ymmärtää mitä taidegrafiikka ylipäätään on tai onko kyse taiteilijan vai tekoälyn tekemästä kuvasta.

Tulosteet liikuttavat kuvataidetta taideteollisuuden ja desingin suuntaan. Digitaalisessa muodossa olevaa kuvaa voidaan tulostaa tai painaa täsmälleen samanlaisena loputtomasti tai varioida kuvaa erilaisille pinnoille. Tavanomainen taidegrafiikan painolaatta ei tähän taivu.

Toki tulosteena toteutettu teos voi hyvinkin olla taidetta. Esimerkiksi valokuvataiteen teokset ovat usein erinäisiä tulosteita. Tulosteilla on siis oma paikkansa taidekentällä. Mutta niitä ei pidä sotkea originaaliin taidegrafiikkaan, jota tekee taiteilija, jolla on asiaan liittyvät välineet ja työtila.

Tietokoneavusteisen- ja tekoälytaiteen “tekeminen” ja tulostaminen on jo nyt kenen tahansa ulottuvilla. Siksi luvassa on yhä enenevää termien ja käsitteiden hämärtymistä ja sekaannusta taidegrafiikan alueelle.

Tekoäly muuttaa taidetta ja taiteilijoita

Alkuvuodesta Open AI yhtiön kehittämä tekoälyohjelma ChatGPT on hämmästyttänyt taidoillaan. Se kykenee kirjoittamaan korkeakoulutasoisia esseitä ja läpäisemään vaikeuksitta yliopistojen pääsykokeet. Tekoälyn kehitys on viimeisten kuukausien aikana ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Kehitysloikan taustalla kahden tekoälyn tekemä yhteistyö. ChatGPT:ssä on tavallaan kaksi erillistä “aivopuoliskoa” tietoa tuottamassa. Luultavasti lähitulevaisuudessa tulemme näkemään useampien tekoälyjen tekemää yhteistyötä ja yhä vakuuttavampia tuloksia. 

Kun kehitys on näin hurjaa, tulee myös ongelmia. Ensimmäinen oikeusjuttu virheellisen tiedon tuottamisesta on jo nostettu Open AI yhtiötä vastaan. Tämä osoittaa tekoälyn heikon kohdan. Se on täysin riippuvainen siitä tiedosta ja materiaalista, jota järjestelmään syötetään ja netistä löytyy. Tekoälyllä ei ole moraalia, se ei kykene arvioimaan onko sen tuottama tieto absoluuttisesti totta. Tai sitä onko sen käyttämä tieto asenteellista tai ohjelmoijien maailmankuva kallellaan johonkin suuntaan. 

Iso kysymys on: kuka tässä valtaa käyttää? Kuka päättää mitä mistä aineksista  tekoälyn julistama totuus syntyy? Nyt valta on keskittymässä suurille tekoälyä kehittäville megaluokan yhtiöille, jotka  jakavat hyvin vähän tietoa tekoälytuotteidensa kehittelystä. 

Fakta kuitenkin on, että tekoäly tulee ryminällä eri elämänalueille. Erilaisista keinoälyohjelmista on tulossa yhä enenevästi arkea myös taiteen alueilla. Ensimmäiset keinoälyn kirjoittamat kirjat ovat jo saatavilla. Näissä kirjailija on käyttänyt apunaan tekoälyä. Kirjojen maailmassa ei pahemmin käydä keskustelua siitä kuka on “oikea kirjailija”, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa saamme seurata kiistelyä siitä pääseekö läjän tekoälyavusteisesti kirjoja julkaissut kirjoittaja kirjailijaliiton jäseneksi vai ei.   

Aiemmin kirjoitin keinoälyä hyödyntävistä kuvaohjelmista, jotka tuottavat kuvia valtaisaa internetin kuvamassaa hyödyntäen. Kuvataiteessa tullaan näkemään rajankäyntiä taiteen ja ei-taiteen välillä. Tai aidon ja ei-aidon taiteen välillä. Kuvataiteessa taiteilijan statuksen merkitys tulee korostumaan. Kaikki se tekoälyn avulla, kokonaan tai osittain, aikaansaatu taide, on taidetta, jos prosessia ohjailee taiteilija. Eikä taiteilijan tarvitse edes ohjailla prosessia, kunhan hän vain löytää tekoälyn tekemän sattuman, jota haluaa taiteena esitellä. Hieman samaan tapaan kuin vahingossa otettu valokuva paljastuu taiteena käyttökelpoiseksi. Tai kuten rannalta löydetty aaltojen hioma puunkappale nostetaan jalustalle ja esitellään veistoksena.

Veikkaukseni on että tulevaisuuden taidekiista käydään siitä kuka saa esittää keinoälyn avulla tehtyjä tuotoksia oikeana taiteena ja kuka ei. Ainakin tässä vaiheessa kehityskulkua jakolinja on aika selvä. Taidetta tekevät taiteilijat ja kaikki muut jotain muuta. Ja tämä muu, oli se sitten kuinka hienoa tahansa, on jotain muuta; ei kuitenkaan taidetta. Mutta kuka on “oikea taiteilija” ja kuka ei. Tässäpä pähkinä purtavaksi. Tulevaisuudessa taiteilijaksi voi heittäytyä huomattavasti heppoisemmilla taidoilla kuin aiemmin.

Toinen mahdollinen kehityskulku on se, että taiteilijat jakaantuvat. Osa pitäytyy omilla käsillä tekemiseen, omaan osaamiseen ja omilla aivoilla ajatteluun. Ja osa hyppää keinoälyn ja uusimman tekniikan kelkkaan tekemään fantastico-taide-viihde-elämyksiä kulttuuriteollisuuden tarpeisiin. Kenties “oikeat taiteilijat” ovat tulevaisuudessa käsityöläisiä, jotka työskentelevät taidekentän marginaaleissa, kun päähuomion vievät erinäiset AI avusteiset viihdekuvataiteilijat ja elämystuottajat. Kenties. Aika näyttää.

Tekoälytaide tulee – oletko valmis kortistoon?

Tekoäly on tullut kuvataiteen pariin. AI, Artificial Intelligence tekee kuvan muutamassa sekunnissa. Sen avulla kuka tahansa voi piirtää ja maalata (melkein mitä tahansa) muutaman sanallisen ohjeen avulla. Ainoa taito mitä vaaditaan on kirjoitustaito. Jos AI:n ehdottama versio ei kelpaa, voit pyytää siltä uuden tai kehitellä versiota kunnes se vastaa esteettisiä mieltymyksiäsi. Tekoäly ei väsy. Se jauhaa “taidetta” miljardien kuvien massasta. Se yhdistelee, venyttää, vanuttaa ja sulauttaa yhteen kaikkea mahdollista kyberavaruuden roinaa. Ja kuvaa syntyy. Ja myönnettäköön. Jotkut kuvista ovat ihan hienoja. Ja huomenna ne ovat vielä hienompia, sillä tekoäly kehittyy hurjaa vauhtia. Tämä on vasta alku. 

Luultavasti tulemme näkemään AI avusteisen kuvamateriaalin yhä enenevän invaasion kaikilla aloilla, jossa kuvaa käytetään. Kenties joillakin aloilla – kuten kirjojen ja lehtien kuvituksessa – työpaikat vähenevät radikaalisti, kun yksi AI-avusteinen kuvittaja tekee 20 tavallisen hommat. Jopa toritaide saattaa muuttua  AI toritaiteeksi, kun Kiinasta ei enää kannata tuoda konteissa käsityöläisten tehtailemia öljyvärimaalauksia, vaan kansalliseen makuun sovitettuja ja kehystettyjä AI tulosteita. Ja luultavasti kaikenlaisten desing-kankaiden ja tapetti-kuvioiden suunnittelijat katoavat kokonaan maan päältä, kun design on mahdollista kaikille. Ja kenties häviää muitakin ammattiryhmiä. Kenties koko maailman design muuttuu eräällä tapaa AI-MCDonald’s-meiningiksi, jossa kaikki on oudolla tapaa samankaltaista AI-Kitschiä.

Vaittäisin, että suurelle osalle taiteilijoista tekoälyn ryntäys, taidekentälle ja sen liepeille, tulee kuitenkin yllätyksenä, vaikka siitä on puhuttu. Vähän samaan tapaan kuin ensilumi autoilijalle. Arvelen että kuvataiteilijat tulevat jakautumaan. (Tämä jako on nähtävissä jo nyt.) Osasta tulee taide-elämysten tuottajia, AI:n ja uuden tekniikan ystäviä. Uuden teknologian avulla kun on mahdollista kehitellä yhä parempia digitaalisia ja muita taiteen satumaa-elämyksiä museoiden tarpeisiin. Ja kun elämykset paranevat, niin yleisö taputtaa. Väistämätöntä tässä on, että taide viihteellistyy. Mutta mitäpä siitä. Kulttuuriteollisuus pyörii kun äimisteltävää ja yleisöä  riittää. Ja raha liikkuu kaiken taustalla. Mielestäni tämä taiteen viihteellistyminen on jo nyt selvästi näkyvissä ja tekoäly tulee vain tehostamaan tätä kehitystä. Taiteen ihmemaa on jo nyt museoiden arkea. Ja tälle kehitykselle ei ole näkyvissä loppua.  

Mutta osa taiteilijoista tarrautuu vanhaan. He luottavat ihmiskäteen, omiin aisteihinsa ja väkertävät taidettaan perinteisiin taiteen keinoihin nojautuen. Luultavasti tämä joukko kutistuu ja riutuu, sillä tekoälyn tuottamat tulosteet ja ties mitkä ihanuudet valtaavat tilaa kaikkialla. Jos taide on aina ollut huono leiväntuoja, niin tulevaisuudessa se on sitä vielä enemmän – paitsi pienelle osalle, jotka ratsastavat AI:n harteilla tai säilyvät muuten vaan mielenkiintoisina kaikesta huolimatta. 

Luultavasti syntyy myös uusi robotti taiteilijoiden joukko, jotka maalaavat ihmistä jäljitellen käyttäen perinteisiä taiteen tekemisen välineitä. Ensimmäiset robottitaiteilijat ovat jo keskuudessamme ja ovat koko maailman tuntemia julkkiksia. Kenties koodauksesta tulee uusi taiteen laji ja robottien ja AI:n koodareista todellisia taiteilijoita kaiken taustalla – taiteilijoita jotka tekevät “taiteilijoita”. Ehkäpä robotti on taideteos, joka tekee taidetta? Kukapa tietää. Aika näyttää. 

Ehkä sitten kun AI taidemuoti laantuu, huomio kiinnittyy jälleen ihan tavallisiin ihmiskäden tekemiin piirroksiin. Sitä odotellessa meidän ei auta muu kuin katsella AI taidemuotia sen kaikissa muodoissaan. Itse aioin puuhastella kaikessa rauhassa ateljeessa omaan ajatteluuni luottaen.

Tuoreempi analyysi tekoälytaiteesta ja digitalisaation vaikutuksesta taiteeseen kirjoituksesta: Tekoälytaideskenaario.