Kirjoitin Luovuksissa blogille muutaman tekstin Viherlaakson vanhasta kioskista, Alpo Sailon kadonneista patsaista sekä Tarvonsilloista 70-luvulta. Tämä vain tiedoksi jos nuo aiheet kiinnostavat. Luovuksissa blogille laitan silloin tällöin tekstin tai pari jostain kiinnostavasta aiheesta, mikä ei välttämättäliity omaan taiteeseeni.
It’s Coming, 2021, mixed-media, 40x40 cm
Pigmenttipölyä
in luovuus
Viime aikoina olen tehnyt kokeiluja värillä. Olen leikkinyt ja testaillut erilaisia komboja niinkuin nykynuori voisi asian ilmaista. Ja nuoreksihan leikkiessä itsenä tuntee, ainakin välillä. Kolotukset unohtuvat kun ilmassa on pigmenttipölyä, löytämisen iloa ja yllättäviä käänteitä. Ihan mukavaa on heittäytyä ns. oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tehdä jotain ihan erilaista kuin yleensä.
Osin nämä kokeilut ovat liittyneet ekspansio pohdintoihini, siihen mitä ekspansio tarkoittaa taiteen tekemisessä värien osalta. Ekspansion pohtiminen taas liittyy expandismi ajatukseen, jota parhaillaan mietin ja työstän. Mietin miten teos laajenee, miten sen ekspansio johonkin tilaan tapahtuu. Hieman teoreettista, joo, sellaista sinitaivaan ohutta yläpilveä, jota tarkkaillaan taiteen norsunluutornista. Mutta minkäs teet? Kun jokin ajatus vaivaa, niin sitä on syytä selvittää.
Uuteen heittäytyminen ja omituisten asioiden tutkiminen on minulle jotain sellaista jota on “pakko” aina välillä tehdä. Vain etsimisen kautta on mahdollista löytää jotain uutta ja voi avautua uusia polkuja tutkittavaksi. Tai sitten ei. Polut eivät välttämättä johda mihinkään, josta pääsisi eteenpäin. Tutkiminen on kuitenkin hyödyllistä. Vaikka tämänkertainen väri-leikki-seikkailu-jaksoni ei avaisikaan ovia johonkin uuteen ja ihmeelliseen, niin jakso pohjustaa seuraavia tutkimuksia, ja nämä seuraavat taas sitä seuraavia, ja ennemmin tai myöhemmin jotain edistystä tapahtuu, mitä tämä edistys sitten tarkoittaakaan. Kyse on evoluutiosta, siitä että luovuus rakentuu aiemmalle kokemukselle, eikä mitään synny tyhjästä. Tästä syystä taiteilijan työhön kuuluu pyörittää sorvia sitkeästi ja etsiä tekemiseen jotain uutta, jotain joka auttaa eteenpäin ja auttaa nahan luomisessa.
Sopivin hirteen, kollaasi, 40x40 cm, 2020
Susi näyttely Keuruulla
in näyttely
Vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja heti alkuun on ohjelmassa muutamia ryhmänäyttelyitä, joihin osallistun. Vein tänään työt yhteiskuljetukseen, joka pian suuntaa Keuruulle, jossa taidemuseossa järjestetään espoolaisten taiteilijoiden Susi-teemanäyttely. Keuruun museo taitaa olla suomen museoiden joukossa niitä pienimpiä. Hyvä kuitenkin että näyttely toteutuu koronasta ja rajoituksista huolimatta.
Välillä ihmettelen miksi niin monet museot ovat kiinni, vaikka lähtökohtaisesti museoissa liikutaan pienissä ryhmissä ja korona riskit ovat lähtökohtaisesti pieniä. Toisin kuin kaupoissa joissa asiakkaiden määriä ei juuri rajoiteta. Ehkä taide on ylimääräistä, kuten joku jossain totesi, ja ylimääräisestä on helpointa luopua ensin.
Pienet nuhteet Keuruun museolle huonosta tiedottamisesta. Susi-näyttelystä ei tätä blogitekstiä kirjoitettaessa vielä ollut edes mainintaa Keuruun museon omilla sivuilla. Kyllä pienikin museo voisi viestintänsä ajoissa hoitaa vaikka kuinka olisi koronaa ilmassa tai pulaa resursseista. Näyttely aukeaa jo 29.1. eli tässä Keuruu on ollut laiska. Pieni on entistäkin pienempi jos tiedotus ontuu, mutta vastaavasti, pieni voi olla suuri jos on riittävän äänekäs. Onneksi kuitenkin museoliiton sivuilta näyttely löytyy.
What is Expandism?
in English
Expandism is an art making style or method based on expansion. Expansion means that some phenomenon – like matter, people, nation, disease, ideology etc. – is conquering to itself more space. Expansion is evident for example in formation of cell tissue, which is based on the dividing process of cells. In art making there happens no this kind of dividing. Instead expansion is based on repetition of some artistic action – say, brush strokes – done by an artist. Repetition means that something that has been done earlier is done again.
Read More
Näyttelyboikotti
in näyttely
Näyttelyihin liitetään glamouria ja positiivisia mielikuvia. On ihanaa kokea kauniita värejä, käyskennellä avajaisissa ja pohtia luovia oivalluksia. Julkisuudessa yleisöön päin näyttelyiden kulissit näyttävät olevan kunnossa.
Taiteilijan suunnasta, tai tarkemmin sanottuna, taiteilijan ammatin näkökulmasta katsottuna näyttelyn pitoon liittyy ristiriitaisia tunteita. Toisaalta on mukava kun näyttelyiden kautta saa töitään esille, kohtaa yleisöä, saa mahdollisesti mediajulkisuutta tai kritiikin huomiota ja uuden rivin ansioluetteloon. Toisaalta näyttelyn pitäminen on taloudellinen taakka. Harva näyttely yltää edes plussalle jos kulut lasketaan oikein. Jotkut kollegat ovat kuulemma jopa ottaneet velkaa näyttelynsä kuluihin.
Suurin osa kaikista galleria näyttelyistä, joita suomen vuokravetoisessa systeemissä ja alikehittyneillä taidemarkkinoilla järjestetään, ovat taiteilijalle tappiollisia. Eikä museossa pidetty näyttely, yksin tai ryhmässä, ole sen kannattavampi. Harva museo maksaa taiteilijoille ns. museopalkkioita ja silloinkin kun jotain maksetaan, ovat summat pieniä. Vain ani harva taiteilija kykenee elämään teostensa myynnillä. Moni tekeekin jotain lisätyötä kyetäkseen ylipäätään toimimaan taiteilijana.
Taiteilija elää näyttelyiden kanssa puun ja kuoren välissä. Tai jonkinlaisessa odotuksessa. On tavallaan pakko osallistua näyttelyiden pitoon ja rakennella niiden avulla ansioluetteloa, jotta voi pitää yllä apurahatoivoa.
Näyttelyt ovat se keskeinen väline minkä avulla uraa rakennetaan. Niiden kautta taiteilija osoittaa aktiivisuuttaan ja osoittaa olevansa varteenotettava ansioitunut ehdokas apurahan saajaksi. Apurahaa tavoitellaan ja halutaan, sillä ne ovat tärkein taiteilijan toimeentuloa parantava tekijä, joka mahdollistaa täysipainoisen työskentelyn.
Moni roikkuu löysässä hirressä tai juosta kituuttelee oravanpyörässä, josta käsin rakentaa uraansa tappiollisten näyttelyiden avulla ja odottaa, että joskus pääsisi apurahoitettuun tilanteeseen ja vapaaseen taiteen tekoon. Mielestäni systeemissä on jotain pielessä kun saadakseen apurahoja on osallistuttava tappiollisten näyttelyiden pitoon omalla kustannuksellaan, jotta saa kerättyä itselleen ns. taiteellisia ansioita.
Kirjaston sivuhuoneessa tai kahvilan takaseinällä pidetty näyttely ei ole taiteellinen ansio vaan ajan haaskausta. Tätä blogitekstiä kuvittaa kuva Espoon Ison Omenan näyttelytilan näyttelystä muutaman vuoden takaa. Kyseessä on näennäisen vilkas ympäristö ja tila, joka ei kiinnosta ohikulkijoita. Tämän kaltaiset halvat tai ilmaiset ja valvomattomat (tai itse valvotut) tilat ei tuo juuri myyntiä eivätkä lisää painoarvoa ansioluetteloon.
Sanonta “artisti maksaa” on kuvataiteessa täyttä todellisuutta. Taiteilijalle epäedullisen kulurakenteen ja huonosti toimivien taidemarkkinoiden takia olen itse käytännössä luopunut omien yksityisnäyttelyiden pitämisestä. Ylevää olisi sanoa että “boikotoin” systeemiä. Mutta käytännössä “boikotillani” ei taida olla mitään merkitystä. Artisti maksaa jatkossakin.
Vedosten merkinnät
Sivu Vedosten merkinnät on yksi kotisivujeni luetuimpia. Päivitin sitä hieman lisää. Lisäsin esimerkiksi eri variaatioita AP, A/P, A.P. taiteilijasarjan englantilaiseen Artist’s Proof merkintään ja otin mukaan harvemmin nähtyjä merkkauksia ja myös joitakin vanhempaan grafiikkaan liittyviä kirjanyhdistelmiä. Ja paljon muutakin. Kokonaisuus näyttää nyt melko kattavalta ja aina tarvittaessa täydennän sivua lisää.
Minulle saa laittaa sähköpostilla kysymyksiä (kuvan kanssa) poikkeavista tai oudoista grafiikan merkinnöistä uudemman 1900–2000-luvulla tehdyn taidegrafiikan osalta, niinkuin moni on vuosien varrella tehnytkin. Vanhemman grafiikan monenkirjavista kirjainyhdistelmistä tietävät parhaiten museot ja huutokaupat. Laitan mielenkiintoisimman merkinnät ja tulkintani sivulle näkyviin. Sivulla oleva AV/KV oudosti merkatun vedoksen kuva on esimerkki tästä.
Sivua saa vapaasta jakaa ja mainostaa. On hyvä vain kun erilaista tietoa taidegrafiikasta leviää. Monelle taidegrafiikka taiteen alana hieman vieraampi ja joillekin täysi mysteeri.
Poliittista taidetta - mitä sitten?
in taidemaailma
Äskettäin Ylen jutuissa käsiteltiin taiteen poliittisuutta. Ensin Anna Tuori kertoi osan poliittisesta taiteesta olevan “kaksinaismoralistista ja tekopyhää” kun siinä maailmankauheudet estetisoidaan ja taiteilijat rakentavat omaa uraansa toisten hädällä. Tuorin oma taide on osa tavanomaisen maalaustaiteen jatkumoa.
Kritiikin kohteeksi joutuneet Riko Sakkinen ja Jani Leinonen puolustautuivat todeten Tuorin edustavan täysin vastakkaista taidekäsitystä, oikeistolaista taidekäsitystä, jossa “koristellaan porvareiden salonkeja”. Heille taide on ennen kaikkea vasemmistolaisen politiikan tekemisen väline.
Myös Hesari otti kantaa taiteen poliittisuuteen pääkirjoituksessaan epäilemällä sen kestävyyttä. Kalle Puolakka Helsingin yliopistolta muistutti huonompaa ja parempaa löytyvän kaikesta taiteesta.
Juttuja lukiessa hieman yllätyin kuinka helposti vanha tuttu kaupallisen ja ei-kaupallisen taiteen jakolinja nousee esiin. Hieman pelkistäen ja mutkat suoriksi laittaen voisi sanoa, että Tuorin suunnasta taidetta lähestytään esteettisenä esineenä, taiten tehtynä käsityöperinteeseen liittyvänä objektina, joka voidaan myydä, ostaa ja omistaa. Teoksen kiinnostavuus nivoutuu teoksen fyysiseen olemukseen, siihen miltä se näyttää ja miten se on tehty. Poliittisen tekemisen suunnasta taidetta käytetään välineenä, jonka avulla pyritään aikaansaamaan yhteiskunnallista muutosta. Tässä teoksen tekotapa lähinnä tukee sen välittämää sanomaa ja poliittista sisältöä.
Toisaalta kaikki taide on jossain mielessä poliittista ja jokaisella taiteilijalla on poliittinen näkemyksensä, joka heijastelee toiminnan taustalla. Jo se että laittaa teoksellensa hintalapun on poliittinen teko ja myönnytys markkinataloudelle. Joskus mietin voivatko taiteilijan omat näkemykset edustaa poliittisesti aivan eri katsontakantaa kuin hänen teoksensa? Taiteilija luulee olevansa poliittisesti sitä tai tätä, mutta hänen teokset elävät omaa elämäänsä taidemarkkinoilla. Kertooko taide totuuden tekijästään vai jääkö tekijä aina enemmän tai vähemmän teoksen varjoon?
Kun taiteesta tehdään politiikkaa, niin äänekkäimmin asialla ovat yleensä vasemmistolaiset taiteilijat. Jos yritän ajatella mitä muut poliittiset näkemykset voisivat olla taiteessa, niin mieleeni nousee kummallisia kliseemäisiä ajatuksia. Esimerkiksi keskustalainen taide näyttäytyy päässäni kotieläinveistoksina ja suomimaisemina. Vihreän taiteen liitän - ehkä liian helposti - ympäristötaiteeseen ja perussuomalaiset toritaiteeseen. Demareiden maailmankuvaan liitän taidegrafiikan, jossa ollaan aiheiden puolessa arkisten teemojen ja työn äärellä. Vähän niin kuin takavuosina ruotsissa, jossa taidegrafiikka kukoisti vahvasti sosiaalidemokratian hallitessa. RKP:n yhdistän mielikuvissani meriaiheisiin sekä huutokaupoissa asiointiin. Kristilliset tuovat mieleen kivat enkelikuvat ja luontoteemat.
Todennäköisesti mielikuvani eri poliittisiin suuntauksiin liittyvästä taiteesta on vääristynyt ja virheellinen. Ajatus kuitenkin, siitä millaista poliittinen taide voisi olla vasemmisto-oikeisto vastaparin ulkopuolella, on mielenkiintoinen. Kun ajattelen oman taiteen tekemiseni poliittista olemusta, niin teen teokset myytäväksi ja pidän taiteilijaa käsityöläis-ammatinharjoittajana. Tämä on selvästi oikeistolainen ajatus. Toisaalta teen teoksia mahdollisimman pitkälle kierrätys-, ylijäämä- ja uusiomateriaaleista ja käytän myrkyttömiä menetelmiä. Tässä liikun vihreään suuntaan. Taidegrafiikassa osa aiheistani kumpuaa Raamatusta ja meditatiivinen piirtämiseni sivuaa rukousta. Tämä liittää minut kristillisyyteen ja hengellisyyteen. Lisäksi pidän ajatuksesta, jossa taidegrafiikka on helposti kaikkien saatavilla. Tämä on taas myönnytys sosiaalidemokraateille.
Näyttää siltä, että taiteen tekemiseeni vaikuttaa joukko poliittisesti erivärisiä ja ehkä muitakin motiiveja, jotka yhdessä muodostavat pääni sisään toimintaani ohjaavan “hallituksen”. Vaikea on sanoa mitä taiteeni poliittisesti täsmällisesti edustaa. Olenko “kapitalistisen ajattelun ajuri” - niin kuin joku minua vuosia sitten jossain nettikeskustelussa nimitti kun yritin tulla toimeen ammatinharjoittajana oman taiteeni myynnillä - vai olenko poliittinen keitos, jossa Kokoomuksen, Vihreiden, KD:n ja SDP:n arvot elävät sulassa sovussa ja ohjaavat tekemistäni?
Mitäpä siitä jos joku tykkää käyttää taidetta poliittisena vasaranaan. Ja mitä sitten, jos joku väkertää sohvanpäällystauluja keskiluokan koteihin tai tekee jotain muuta taiteen nimissä. Ja mitä siitä mitä kukakin kauniina tai rumana tai kiinnostavana pitää. Taiteen syli on avara ja sinne mahtuu niin kommunistit kuin porvarit ja kaikki muutkin. Taide rakastaa kaikkia lapsiaan kapinallisista kiltteihin.
On vain hyvä, että myös taidekentällä ovat erilaiset näkemykset edustettuina ja niille annetaan tilaa. Ainakin syntyy värikästä keskustelua jos ei muuta. On hyvä myös muistaa, ettei Taide ole mikään yhtenäinen asia vaan kirjava joukko mitä erilaisimpia tekotapoja ja lähestymistapoja, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään, eikä niitä edes kannata yrittää vertailla.