Äskettäin Ylen jutuissa käsiteltiin taiteen poliittisuutta. Ensin Anna Tuori kertoi osan poliittisesta taiteesta olevan “kaksinaismoralistista ja tekopyhää” kun siinä maailmankauheudet estetisoidaan ja taiteilijat rakentavat omaa uraansa toisten hädällä. Tuorin oma taide on osa tavanomaisen maalaustaiteen jatkumoa.
Kritiikin kohteeksi joutuneet Riko Sakkinen ja Jani Leinonen puolustautuivat todeten Tuorin edustavan täysin vastakkaista taidekäsitystä, oikeistolaista taidekäsitystä, jossa “koristellaan porvareiden salonkeja”. Heille taide on ennen kaikkea vasemmistolaisen politiikan tekemisen väline.
Myös Hesari otti kantaa taiteen poliittisuuteen pääkirjoituksessaan epäilemällä sen kestävyyttä. Kalle Puolakka Helsingin yliopistolta muistutti huonompaa ja parempaa löytyvän kaikesta taiteesta.
Juttuja lukiessa hieman yllätyin kuinka helposti vanha tuttu kaupallisen ja ei-kaupallisen taiteen jakolinja nousee esiin. Hieman pelkistäen ja mutkat suoriksi laittaen voisi sanoa, että Tuorin suunnasta taidetta lähestytään esteettisenä esineenä, taiten tehtynä käsityöperinteeseen liittyvänä objektina, joka voidaan myydä, ostaa ja omistaa. Teoksen kiinnostavuus nivoutuu teoksen fyysiseen olemukseen, siihen miltä se näyttää ja miten se on tehty. Poliittisen tekemisen suunnasta taidetta käytetään välineenä, jonka avulla pyritään aikaansaamaan yhteiskunnallista muutosta. Tässä teoksen tekotapa lähinnä tukee sen välittämää sanomaa ja poliittista sisältöä.
Toisaalta kaikki taide on jossain mielessä poliittista ja jokaisella taiteilijalla on poliittinen näkemyksensä, joka heijastelee toiminnan taustalla. Jo se että laittaa teoksellensa hintalapun on poliittinen teko ja myönnytys markkinataloudelle. Joskus mietin voivatko taiteilijan omat näkemykset edustaa poliittisesti aivan eri katsontakantaa kuin hänen teoksensa? Taiteilija luulee olevansa poliittisesti sitä tai tätä, mutta hänen teokset elävät omaa elämäänsä taidemarkkinoilla. Kertooko taide totuuden tekijästään vai jääkö tekijä aina enemmän tai vähemmän teoksen varjoon?
Kun taiteesta tehdään politiikkaa, niin äänekkäimmin asialla ovat yleensä vasemmistolaiset taiteilijat. Jos yritän ajatella mitä muut poliittiset näkemykset voisivat olla taiteessa, niin mieleeni nousee kummallisia kliseemäisiä ajatuksia. Esimerkiksi keskustalainen taide näyttäytyy päässäni kotieläinveistoksina ja suomimaisemina. Vihreän taiteen liitän - ehkä liian helposti - ympäristötaiteeseen ja perussuomalaiset toritaiteeseen. Demareiden maailmankuvaan liitän taidegrafiikan, jossa ollaan aiheiden puolessa arkisten teemojen ja työn äärellä. Vähän niin kuin takavuosina ruotsissa, jossa taidegrafiikka kukoisti vahvasti sosiaalidemokratian hallitessa. RKP:n yhdistän mielikuvissani meriaiheisiin sekä huutokaupoissa asiointiin. Kristilliset tuovat mieleen kivat enkelikuvat ja luontoteemat.
Todennäköisesti mielikuvani eri poliittisiin suuntauksiin liittyvästä taiteesta on vääristynyt ja virheellinen. Ajatus kuitenkin, siitä millaista poliittinen taide voisi olla vasemmisto-oikeisto vastaparin ulkopuolella, on mielenkiintoinen. Kun ajattelen oman taiteen tekemiseni poliittista olemusta, niin teen teokset myytäväksi ja pidän taiteilijaa käsityöläis-ammatinharjoittajana. Tämä on selvästi oikeistolainen ajatus. Toisaalta teen teoksia mahdollisimman pitkälle kierrätys-, ylijäämä- ja uusiomateriaaleista ja käytän myrkyttömiä menetelmiä. Tässä liikun vihreään suuntaan. Taidegrafiikassa osa aiheistani kumpuaa Raamatusta ja meditatiivinen piirtämiseni sivuaa rukousta. Tämä liittää minut kristillisyyteen ja hengellisyyteen. Lisäksi pidän ajatuksesta, jossa taidegrafiikka on helposti kaikkien saatavilla. Tämä on taas myönnytys sosiaalidemokraateille.
Näyttää siltä, että taiteen tekemiseeni vaikuttaa joukko poliittisesti erivärisiä ja ehkä muitakin motiiveja, jotka yhdessä muodostavat pääni sisään toimintaani ohjaavan “hallituksen”. Vaikea on sanoa mitä taiteeni poliittisesti täsmällisesti edustaa. Olenko “kapitalistisen ajattelun ajuri” - niin kuin joku minua vuosia sitten jossain nettikeskustelussa nimitti kun yritin tulla toimeen ammatinharjoittajana oman taiteeni myynnillä - vai olenko poliittinen keitos, jossa Kokoomuksen, Vihreiden, KD:n ja SDP:n arvot elävät sulassa sovussa ja ohjaavat tekemistäni?
Mitäpä siitä jos joku tykkää käyttää taidetta poliittisena vasaranaan. Ja mitä sitten, jos joku väkertää sohvanpäällystauluja keskiluokan koteihin tai tekee jotain muuta taiteen nimissä. Ja mitä siitä mitä kukakin kauniina tai rumana tai kiinnostavana pitää. Taiteen syli on avara ja sinne mahtuu niin kommunistit kuin porvarit ja kaikki muutkin. Taide rakastaa kaikkia lapsiaan kapinallisista kiltteihin.
On vain hyvä, että myös taidekentällä ovat erilaiset näkemykset edustettuina ja niille annetaan tilaa. Ainakin syntyy värikästä keskustelua jos ei muuta. On hyvä myös muistaa, ettei Taide ole mikään yhtenäinen asia vaan kirjava joukko mitä erilaisimpia tekotapoja ja lähestymistapoja, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä keskenään, eikä niitä edes kannata yrittää vertailla.