Vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja heti alkuun on ohjelmassa muutamia ryhmänäyttelyitä, joihin osallistun. Vein tänään työt yhteiskuljetukseen, joka pian suuntaa Keuruulle, jossa taidemuseossa järjestetään espoolaisten taiteilijoiden Susi-teemanäyttely. Keuruun museo taitaa olla suomen museoiden joukossa niitä pienimpiä. Hyvä kuitenkin että näyttely toteutuu koronasta ja rajoituksista huolimatta.
Välillä ihmettelen miksi niin monet museot ovat kiinni, vaikka lähtökohtaisesti museoissa liikutaan pienissä ryhmissä ja korona riskit ovat lähtökohtaisesti pieniä. Toisin kuin kaupoissa joissa asiakkaiden määriä ei juuri rajoiteta. Ehkä taide on ylimääräistä, kuten joku jossain totesi, ja ylimääräisestä on helpointa luopua ensin.
Pienet nuhteet Keuruun museolle huonosta tiedottamisesta. Susi-näyttelystä ei tätä blogitekstiä kirjoitettaessa vielä ollut edes mainintaa Keuruun museon omilla sivuilla. Kyllä pienikin museo voisi viestintänsä ajoissa hoitaa vaikka kuinka olisi koronaa ilmassa tai pulaa resursseista. Näyttely aukeaa jo 29.1. eli tässä Keuruu on ollut laiska. Pieni on entistäkin pienempi jos tiedotus ontuu, mutta vastaavasti, pieni voi olla suuri jos on riittävän äänekäs. Onneksi kuitenkin museoliiton sivuilta näyttely löytyy.