Viime aikoina olen tehnyt kokeiluja värillä. Olen leikkinyt ja testaillut erilaisia komboja niinkuin nykynuori voisi asian ilmaista. Ja nuoreksihan leikkiessä itsenä tuntee, ainakin välillä. Kolotukset unohtuvat kun ilmassa on pigmenttipölyä, löytämisen iloa ja yllättäviä käänteitä. Ihan mukavaa on heittäytyä ns. oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tehdä jotain ihan erilaista kuin yleensä.

Osin nämä kokeilut ovat liittyneet ekspansio pohdintoihini, siihen mitä ekspansio tarkoittaa taiteen tekemisessä värien osalta. Ekspansion pohtiminen taas liittyy expandismi ajatukseen, jota parhaillaan mietin ja työstän. Mietin miten teos laajenee, miten sen ekspansio johonkin tilaan tapahtuu. Hieman teoreettista, joo, sellaista sinitaivaan ohutta yläpilveä, jota tarkkaillaan taiteen norsunluutornista. Mutta minkäs teet? Kun jokin ajatus vaivaa, niin sitä on syytä selvittää.

Uuteen heittäytyminen ja omituisten asioiden tutkiminen on minulle jotain sellaista jota on “pakko” aina välillä tehdä. Vain etsimisen kautta on mahdollista löytää jotain uutta ja voi avautua uusia polkuja tutkittavaksi. Tai sitten ei. Polut eivät välttämättä johda mihinkään, josta pääsisi eteenpäin. Tutkiminen on kuitenkin hyödyllistä. Vaikka tämänkertainen väri-leikki-seikkailu-jaksoni ei avaisikaan ovia johonkin uuteen ja ihmeelliseen, niin jakso pohjustaa seuraavia tutkimuksia, ja nämä seuraavat taas sitä seuraavia, ja ennemmin tai myöhemmin jotain edistystä tapahtuu, mitä tämä edistys sitten tarkoittaakaan. Kyse on evoluutiosta, siitä että luovuus rakentuu aiemmalle kokemukselle, eikä mitään synny tyhjästä. Tästä syystä taiteilijan työhön kuuluu pyörittää sorvia sitkeästi ja etsiä tekemiseen jotain uutta, jotain joka auttaa eteenpäin ja auttaa nahan luomisessa.