Tekoäly tekee taiteesta tulostetta

Reitti, jota pitkin tekoäly, AI, tunkeutuu kuvataiteen alueelle löytyy digitaalisen painamisen ja tulostuksen parista. Digitaaliset painotekniikat ovat tietokoneen myötä tulleet jäädäkseen. Ne ovat tulleet mukaan myös taidegrafiikan tekoon.

Välillä taidegrafiikassa törmää tekniikoihin kuten pigmenttivedos tai digitaalivedos, digital print. Mielestäni ”vedos” on tässä yhteydessä hämäävä termi, sillä kyse on tulosteista. Pigmenttivedos on itseasiassa mustesuihkutuloste. Näissä taiteilija ei valmista fyysistä painolaattaa vaan tietokoneella sähköisessä muodossa olevan kuvan, josta teos tulostetaan. Kuva voi olla mikä tahansa kuva, jota tietokoneella muokataan tulostettavaan muotoon. Ja kuva voidaan tulostaa hyvin monenlaisille pinnoille: kankaalle, paperille, muoville, metallille, nahalle, betonille, lasille, puulle jne. Tulosteet ovat keinoälylle luonteva reitti tunkeutua fyysisten taideobjektien pariin. Jatkossa tulemme näkemään myös tekoälyn avulla tehtyjä tulosteita, joita kutsutaan digitaalivedoksiksi.

Itse en kannata tulosteita taidegrafiikassa vaikka ne olisi kuinka nätisti mustesuihkutettu taidegrafiikan tavanomaiselle paperille; tai tehty omiin tai koneen aivoihin tukeutuen. Tässä suhteessa olen ”vanhan liiton” graafikoita, joille taidegrafiikan ytimessä on fyysinen painolaatta, jota taidegraafikko itse omin käsin ja oman osaamisensa varassa piirtää ja työstää. Ja laatan vedostus tapahtuu mekaanisen painoprässin avulla. Sen hoitaa taiteilija itse tai vedostaja – ei tulostin.

Takavuosina puhuttiin originaalivedoksista originaaligrafiikasta, kun kyse oli käsityönä laatan avulla painetusta vedoksesta. Nykyisin tuo termi on hukkunut uusien harhaanjohtavien nimikkeiden sekaan tai painunut jonnekin taustalle. Ajattelen, että tulosteet pitäisi erottaa originaaligrafiikasta omaksi kategoriakseen. Puhua selkeästi tulosteista eikä sotkea näitä taidegrafiikan käsityönä painettuihin vedoksiin.

Kun keinoäly valtaa alaa, niin kaikenlaisten tulosteiden määrä varmuudella lisääntyy. Ja monet taiteilijat hyödyntävät uusia kuva-ohjelmia ja hakevat leivän jatketta tulosteiden avulla. Taideyleisön voi olla tulevaisuudessa yhä hankalampaa ymmärtää mitä taidegrafiikka ylipäätään on tai onko kyse taiteilijan vai tekoälyn tekemästä kuvasta.

Tulosteet liikuttavat kuvataidetta taideteollisuuden ja desingin suuntaan. Digitaalisessa muodossa olevaa kuvaa voidaan tulostaa tai painaa täsmälleen samanlaisena loputtomasti tai varioida kuvaa erilaisille pinnoille. Tavanomainen taidegrafiikan painolaatta ei tähän taivu.

Toki tulosteena toteutettu teos voi hyvinkin olla taidetta. Esimerkiksi valokuvataiteen teokset ovat usein erinäisiä tulosteita. Tulosteilla on siis oma paikkansa taidekentällä. Mutta niitä ei pidä sotkea originaaliin taidegrafiikkaan, jota tekee taiteilija, jolla on asiaan liittyvät välineet ja työtila.

Tietokoneavusteisen- ja tekoälytaiteen “tekeminen” ja tulostaminen on jo nyt kenen tahansa ulottuvilla. Siksi luvassa on yhä enenevää termien ja käsitteiden hämärtymistä ja sekaannusta taidegrafiikan alueelle.

Tekoäly muuttaa taidetta ja taiteilijoita

Alkuvuodesta Open AI yhtiön kehittämä tekoälyohjelma ChatGPT on hämmästyttänyt taidoillaan. Se kykenee kirjoittamaan korkeakoulutasoisia esseitä ja läpäisemään vaikeuksitta yliopistojen pääsykokeet. Tekoälyn kehitys on viimeisten kuukausien aikana ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Kehitysloikan taustalla kahden tekoälyn tekemä yhteistyö. ChatGPT:ssä on tavallaan kaksi erillistä “aivopuoliskoa” tietoa tuottamassa. Luultavasti lähitulevaisuudessa tulemme näkemään useampien tekoälyjen tekemää yhteistyötä ja yhä vakuuttavampia tuloksia. 

Kun kehitys on näin hurjaa, tulee myös ongelmia. Ensimmäinen oikeusjuttu virheellisen tiedon tuottamisesta on jo nostettu Open AI yhtiötä vastaan. Tämä osoittaa tekoälyn heikon kohdan. Se on täysin riippuvainen siitä tiedosta ja materiaalista, jota järjestelmään syötetään ja netistä löytyy. Tekoälyllä ei ole moraalia, se ei kykene arvioimaan onko sen tuottama tieto absoluuttisesti totta. Tai sitä onko sen käyttämä tieto asenteellista tai ohjelmoijien maailmankuva kallellaan johonkin suuntaan. 

Iso kysymys on: kuka tässä valtaa käyttää? Kuka päättää mitä mistä aineksista  tekoälyn julistama totuus syntyy? Nyt valta on keskittymässä suurille tekoälyä kehittäville megaluokan yhtiöille, jotka  jakavat hyvin vähän tietoa tekoälytuotteidensa kehittelystä. 

Fakta kuitenkin on, että tekoäly tulee ryminällä eri elämänalueille. Erilaisista keinoälyohjelmista on tulossa yhä enenevästi arkea myös taiteen alueilla. Ensimmäiset keinoälyn kirjoittamat kirjat ovat jo saatavilla. Näissä kirjailija on käyttänyt apunaan tekoälyä. Kirjojen maailmassa ei pahemmin käydä keskustelua siitä kuka on “oikea kirjailija”, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa saamme seurata kiistelyä siitä pääseekö läjän tekoälyavusteisesti kirjoja julkaissut kirjoittaja kirjailijaliiton jäseneksi vai ei.   

Aiemmin kirjoitin keinoälyä hyödyntävistä kuvaohjelmista, jotka tuottavat kuvia valtaisaa internetin kuvamassaa hyödyntäen. Kuvataiteessa tullaan näkemään rajankäyntiä taiteen ja ei-taiteen välillä. Tai aidon ja ei-aidon taiteen välillä. Kuvataiteessa taiteilijan statuksen merkitys tulee korostumaan. Kaikki se tekoälyn avulla, kokonaan tai osittain, aikaansaatu taide, on taidetta, jos prosessia ohjailee taiteilija. Eikä taiteilijan tarvitse edes ohjailla prosessia, kunhan hän vain löytää tekoälyn tekemän sattuman, jota haluaa taiteena esitellä. Hieman samaan tapaan kuin vahingossa otettu valokuva paljastuu taiteena käyttökelpoiseksi. Tai kuten rannalta löydetty aaltojen hioma puunkappale nostetaan jalustalle ja esitellään veistoksena.

Veikkaukseni on että tulevaisuuden taidekiista käydään siitä kuka saa esittää keinoälyn avulla tehtyjä tuotoksia oikeana taiteena ja kuka ei. Ainakin tässä vaiheessa kehityskulkua jakolinja on aika selvä. Taidetta tekevät taiteilijat ja kaikki muut jotain muuta. Ja tämä muu, oli se sitten kuinka hienoa tahansa, on jotain muuta; ei kuitenkaan taidetta. Mutta kuka on “oikea taiteilija” ja kuka ei. Tässäpä pähkinä purtavaksi. Tulevaisuudessa taiteilijaksi voi heittäytyä huomattavasti heppoisemmilla taidoilla kuin aiemmin.

Toinen mahdollinen kehityskulku on se, että taiteilijat jakaantuvat. Osa pitäytyy omilla käsillä tekemiseen, omaan osaamiseen ja omilla aivoilla ajatteluun. Ja osa hyppää keinoälyn ja uusimman tekniikan kelkkaan tekemään fantastico-taide-viihde-elämyksiä kulttuuriteollisuuden tarpeisiin. Kenties “oikeat taiteilijat” ovat tulevaisuudessa käsityöläisiä, jotka työskentelevät taidekentän marginaaleissa, kun päähuomion vievät erinäiset AI avusteiset viihdekuvataiteilijat ja elämystuottajat. Kenties. Aika näyttää.

Taidegrafiikan prässin telojen hoito

Aina välillä törmää kysymykseen taidegrafiikan prässin telojen hoidosta. Yleinen ongelma näyttää olevan ylemmän telan ruostuminen. Laitan tähän muutaman rivin tästä aiheesta.

Itselläni on tällä hetkellä kotimainen Hale Press M40. Aiemmin minulla oli niin ikään kotimainen Leppäsen tekemä M60, jota nykyisin valmistetaan Hale Pressin nimellä pienin parannuksin. Siitä luovuin koska isän jäljiltä käyttööni jäi Korson Rautavalun vanha ja todella painava prässi. Kevyemmästä Leppäsen koneesta oli helpompi luopua. Muutama vuosi sitten luovuin myös Korson prässistä, joka piti purkaa osiin, sillä muuten sitä ei olisi saanut ulos talosta. Ja hankin pienemmän M40 mallin.

Hale Pressin painotelat ovat terästä ja ne on tehty ainesputkesta, jonka seinämän paksuus on 14–30mm vaihdellen painokoneen mallin mukaan. Putkien päissä on laipat, joiden läpi kulkee yhtenäinen akseli. Koska teloja ei ole käsitelty ruostetta vastaan, ne ovat herkkiä ruostumaan.

Valmistaja suosittelee hoitoaineeksi Wurthin ruostumattoman teräksen hoitoainetta ja ruostetta estävää käsittelyä, jos prässi on kauan käyttämättä. Itse olen pyyhkinyt telat liuottimella vedostuksen jälkeen. Ja sipaissut öljyä pintaan kun grafiikan teko on jäänyt tauolle. Ja kun grafiikan teko taas alkaa, niin pyyhkäsen telat puhtaaksi. Jokaisen työpäivän päivän päätteeksi löysään puristuksen, otan huovat pois ja pyyhin telat. Tärkeää on ettei jätä kosteaa huopaa puristukseen telan alle.

Ajan kanssa näihin teloihin tulee väkisinkin pientä pintaruostetta ja värijälkiä. Niitä on aika vaikea välttää. Ne eivät sinänsä vaikuta vedostamisen laatuun. Vaikka käytössä olisi sellainen painokone, jossa telat olisi niklattu tai muuten käsitelty ruostetta vastaan tai tehty kokonaan ruostumattomasta teräksestä, niin teloja kannattaa aina hoitaa ja pitää ne mahdollisimman puhtaana. Puhtaat telat pitävät myös huovat puhtaina ja varmistavat osaltaan laadukkaan vedostuksen.

Tekoälytaide tulee – oletko valmis kortistoon?

Tekoäly on tullut kuvataiteen pariin. AI, Artificial Intelligence tekee kuvan muutamassa sekunnissa. Sen avulla kuka tahansa voi piirtää ja maalata (melkein mitä tahansa) muutaman sanallisen ohjeen avulla. Ainoa taito mitä vaaditaan on kirjoitustaito. Jos AI:n ehdottama versio ei kelpaa, voit pyytää siltä uuden tai kehitellä versiota kunnes se vastaa esteettisiä mieltymyksiäsi. Tekoäly ei väsy. Se jauhaa “taidetta” miljardien kuvien massasta. Se yhdistelee, venyttää, vanuttaa ja sulauttaa yhteen kaikkea mahdollista kyberavaruuden roinaa. Ja kuvaa syntyy. Ja myönnettäköön. Jotkut kuvista ovat ihan hienoja. Ja huomenna ne ovat vielä hienompia, sillä tekoäly kehittyy hurjaa vauhtia. Tämä on vasta alku. 

Luultavasti tulemme näkemään AI avusteisen kuvamateriaalin yhä enenevän invaasion kaikilla aloilla, jossa kuvaa käytetään. Kenties joillakin aloilla – kuten kirjojen ja lehtien kuvituksessa – työpaikat vähenevät radikaalisti, kun yksi AI-avusteinen kuvittaja tekee 20 tavallisen hommat. Jopa toritaide saattaa muuttua  AI toritaiteeksi, kun Kiinasta ei enää kannata tuoda konteissa käsityöläisten tehtailemia öljyvärimaalauksia, vaan kansalliseen makuun sovitettuja ja kehystettyjä AI tulosteita. Ja luultavasti kaikenlaisten desing-kankaiden ja tapetti-kuvioiden suunnittelijat katoavat kokonaan maan päältä, kun design on mahdollista kaikille. Ja kenties häviää muitakin ammattiryhmiä. Kenties koko maailman design muuttuu eräällä tapaa AI-MCDonald’s-meiningiksi, jossa kaikki on oudolla tapaa samankaltaista AI-Kitschiä.

Vaittäisin, että suurelle osalle taiteilijoista tekoälyn ryntäys, taidekentälle ja sen liepeille, tulee kuitenkin yllätyksenä, vaikka siitä on puhuttu. Vähän samaan tapaan kuin ensilumi autoilijalle. Arvelen että kuvataiteilijat tulevat jakautumaan. (Tämä jako on nähtävissä jo nyt.) Osasta tulee taide-elämysten tuottajia, AI:n ja uuden tekniikan ystäviä. Uuden teknologian avulla kun on mahdollista kehitellä yhä parempia digitaalisia ja muita taiteen satumaa-elämyksiä museoiden tarpeisiin. Ja kun elämykset paranevat, niin yleisö taputtaa. Väistämätöntä tässä on, että taide viihteellistyy. Mutta mitäpä siitä. Kulttuuriteollisuus pyörii kun äimisteltävää ja yleisöä  riittää. Ja raha liikkuu kaiken taustalla. Mielestäni tämä taiteen viihteellistyminen on jo nyt selvästi näkyvissä ja tekoäly tulee vain tehostamaan tätä kehitystä. Taiteen ihmemaa on jo nyt museoiden arkea. Ja tälle kehitykselle ei ole näkyvissä loppua.  

Mutta osa taiteilijoista tarrautuu vanhaan. He luottavat ihmiskäteen, omiin aisteihinsa ja väkertävät taidettaan perinteisiin taiteen keinoihin nojautuen. Luultavasti tämä joukko kutistuu ja riutuu, sillä tekoälyn tuottamat tulosteet ja ties mitkä ihanuudet valtaavat tilaa kaikkialla. Jos taide on aina ollut huono leiväntuoja, niin tulevaisuudessa se on sitä vielä enemmän – paitsi pienelle osalle, jotka ratsastavat AI:n harteilla tai säilyvät muuten vaan mielenkiintoisina kaikesta huolimatta. 

Luultavasti syntyy myös uusi robotti taiteilijoiden joukko, jotka maalaavat ihmistä jäljitellen käyttäen perinteisiä taiteen tekemisen välineitä. Ensimmäiset robottitaiteilijat ovat jo keskuudessamme ja ovat koko maailman tuntemia julkkiksia. Kenties koodauksesta tulee uusi taiteen laji ja robottien ja AI:n koodareista todellisia taiteilijoita kaiken taustalla – taiteilijoita jotka tekevät “taiteilijoita”. Ehkäpä robotti on taideteos, joka tekee taidetta? Kukapa tietää. Aika näyttää. 

Ehkä sitten kun AI taidemuoti laantuu, huomio kiinnittyy jälleen ihan tavallisiin ihmiskäden tekemiin piirroksiin. Sitä odotellessa meidän ei auta muu kuin katsella AI taidemuotia sen kaikissa muodoissaan. Itse aioin puuhastella kaikessa rauhassa ateljeessa omaan ajatteluuni luottaen.

Tuoreempi analyysi tekoälytaiteesta ja digitalisaation vaikutuksesta taiteeseen kirjoituksesta: Tekoälytaideskenaario.

Identiteetti on harhaa

Ihmisellä voi olla monta identiteettiä. Sama henkilö voi katsella maailmaa sukupuolen, kehon, iän, jonkin sairauden tai ammatin kautta; tai nähdä kohtaamansa vanhemmuuden, lapsena olemisen, kodin tai varallisuuden läpi; hän voi olla tietyn aikakauden, kansalaisuuden, paikkakuntalaisuuden, poliittisen ajattelun, aatteen tai uskonnon kannattaja jne. Maailma on monenkirjava paikka ja identiteettejä löytyy laidasta laitaan. Vähän niin kuin mummovainaa tuumasi aikoinaan: “kyl tähä maailmaan aina uutta mölyä mahtuu.”

Jotkut identiteetit muuttuvat. Lapsen identiteetti kasvaa aikuiseksi ja aikuinen rapistuu vanhaksi. Lihansyöjä voi muuttua kasvissyöjäksi ja autoilija pyöräilijäksi. Identiteettejä tulee ja menee, sitä mukaan kun maailma muuttuu. Analoginen on vaihtunut digitaaliseksi ja digitaalinen vaihtuu aikanaan joksikin muuksi.

Onneksi kaikki, mikä koskettaa identiteettiä jossain vaiheessa, ei muodostu isoksi kysymykseksi. Blondius katoaa hiukset värjäämällä, ja teininä nenänpäässä koettu mojova finni ei lopulta olekaan niin vakava asia kuin akuutissa vaiheessa luuli. Toki on niinkin, että jonkun “pikkujuttu” voi toiselle olla isompi asia ja päinvastoin. Se mitkä asiat kasvavat niin tärkeiksi, että ne muokkaavat identiteettiä, on varmaankin hyvin yksilöllistä.

Ilmeisesti vahvimmin ihmisen identiteettiin vaikuttavat sukupuoli, keho (esim. ihonväri) ja äidinkieli (kansalaisuus). Jos joku on kaksi metriä pitkä, sitä on aika vaikea muuksi muuttaa vaikka haluja olisi.

Sitten on identiteettejä jotka muuten vaan istuvat ihmisessä tiukasti, kuten vakaumukset tai jotkut ammatti-identiteetit. Taiteilijuus on kutsumusammatti ja siihen nivoutuva taiteilija-identiteetti on vahva. Näin olin tottunut ajattelemaan. Monet tekevät taidetta olosuhteista huolimatta satoi tai paistoi. Nyt kuitenkin korona-aika on tuonut säröjä tähän “idylliin” ja monet taiteilijat ovat jättäneet taiteilut ja vaihtaneet alaa. Näköjään taiteilijuus ei olekaan niin kiveen hakattu kohtalonomainen polku kuljettavaksi kuin aiemmin luulin. Ehkä taiteilijuus on lopulta vain “sosiaalinen konstruktio” niin kuin joku viisas voisi sanoa.

Uutisia kun katsoo, niin maailma näyttäytyy hyvin riitaisena paikkana, jossa erilaiset intressit kilpailevat keskenään. Ja jatkuvasti ilmaantuu yhä uusia ryhmittymiä ja ajatuksia vaatimaan elintilaa - ja monet näistä ihan oikeutetusti. Ei siinä mitään. Joskus kuitenkin tuntuu, että tämä kehityskulku kohti yhä eriytyvää yksilöllisyyttä on tuhon tie, loputtoman riitelyn ja minä-olen-oikeassa -ajattelun tie. Riitelevät yksilöt eivät muodosta hyvää joukkuetta.

Mitä jos yksilöllisten ja eri ihmisryhmiä erottavien identiteettien rinnalla rakentuisi myös yleisiä identiteettejä, jotka voisivat yhdistää ja tuoda erilaisia ihmisiä lähemmäs toisiaan. Mitä jos oltaisiin kaikki eläviä organismeja, kuten kaikki mikä maan päällä elää? Ja nähtäisiin maailma, luonto, eläimet ja toinen toisemme tästä vinkkelistä. Isoin ongelma, joka ihmiskuntaa kohtaa, on ekosysteemin tasapaino, joka on jo pahasti järkkynyt ja järkkyy vaan lisää kun ihmiskunnan eri ryhmittymät ja yksilöt kinaavat keskenään.

Se on lopulta ihan se ja sama mitä kukakin omasta mielestään on, jos maapallo tärvääntyy elinkelvottomaksi. Pelkään ettei kelpo kansalaisen identiteetti taida enää meitä pelastaa. Minän ajattelun sijaan pitäisi kiinnittää huomio meihin, etsiä minuuden sijaan - tai siinä rinnalla - MEheyttä.

Joo, myönnettäköön. Tämä oli hieman idealistista haaveilua. Sellaista ateljeen hiljaisuudesta noussutta puhinaa asiasta, jolle ei yksilö yksin mahda yhtään mitään.

The Lines of Creativity

What is creativity? What is creative drawing? How does creativity show itself in artwork, in etching? Can you see it just by looking at the print? These and other questions have troubled my mind lately. Etching and intaglio printmaking is quite technical, or even mechanical printmaking technique. Often when the first idea pops up, that seems to be the most inventive part of the work. So it seems. The latter part of the work is a series of practical methods, phases of work. You just follow the etching procedure, the same that has been available for centuries. 

Is there room, in this etching routine, for creativity. I think that you can’t be creative by hassling with the etching technique - or you can, but it is not wise to try to invent a new etching method every time you make a piece. Etching is a drawing done by line. Creativity is linked to the drawing process, which is often slow and arduous.

To draw on a plate covered with hard ground is so different from drawing on paper. On paper you can adumbrate, hesitate and proceed carefully and wipe off something easily. But when you draw on an etching plate there is no room for preliminary lines or sketching. Whatever you draw is there. Polishing some lines away is not such an easy task to do. It's so painstaking that it’s better to leave everything as it comes out after the acid bath.

There is a hint of uncertainty and unpredictability intertwined to the drawing process. And that’s maybe the place where creativity thrives. You must think that there are no mistakes, but challenges and drawing situations and problems you have to solve by drawing more lines on the plate. To make an etching is a creative journey you do with lines.

Blogi RSS

The Art Gallery Dilemma at Espoo

I’m living and working in Espoo, the City next to Helsinki. Espoo is the second biggest city in Finland with more than 300000 habitants. Still, Espoo is a place you pass on your way to Helsinki without noticing it. It’s like a large suburb area on the west side of the capital. You can’t find road signs indicating the remaining kilometers to Espoo, because there aren’t any. All roads lead to Helsinki. 

There is no city center in Espoo, but several “centers” around big shopping malls. There is no proper public transport inside Espoo. But, as I said, all roads, railway and metro goes to Helsinki. Cultural life, cinema and libraries, is connected to Espoo’s shopping malls and to places where the metro passes. 

There is one art gallery at Sello’s shopping mall, the one the local art society Espoon kuvataiteilijat keeps. And there are few library related and other spaces for sunday painters to exhibit their watercolors. But there are no galleries held by professional gallerists in Espoo. All gallery life and exhibitions are happening at Helsinki. 

Maybe the reason for this is that gallerists don’t believe in Espoo as a proper market place to have a gallery. Espoo is a bit of an unfriendly environment for galleries with its shopping mall centers. What would be an ideal place for a gallery in Espoo? I have lived and worked here for decades and I know the city. But I have no idea what might be a good place for an art gallery. Somewhere near The Art Museum Emma? Maybe.

If I want to see art I go to Helsinki. For me it’s easier to go to Helsinki than to the Emma Art Museum at Tapiola, in the southern part of Espoo. And there is still that question: Why go only to Emma when there are multiple choices and so much more to see in Helsinki?

Blogi RSS