Joskus minulta on kysytty miksi en tee (vaikeasti lähestyttävien kollasien sijaan) jotain helpommin lähestyttävää. Toisin sanoen, tällä tarkoitetaan jotain sellaista mikä on paremmin myytävissä, jotain sellaista josta saa helpommin rahaa. Miksi siis en halua vaihtaa tyyliä oman (taloudellisen) etuni tähden?
Miksi siis teen teoksia, jotka eivät kutkuta laajemman yleisön makunystyröitä; teoksia, joita lähes kuka tahansa haluaisi seinälleen? Miksi teen kollaaseja, jotka kiinnostavat lähinnä pientä konstruktivistista taidetta seuraavaa ryhmää? Miksi en yritä siirtyä marginaalista taiteesta tykkäämisen keskiöön?
Vastaus tähän kysymykseen liittyy kiinnostukseen ja motivaatioon. Jos ajatellaan asiaa taiteen kannalta, niin en usko että taiteilijan on hyvä lähteä tekemään teoksia vain yleisöä miellyttääkseen. En usko että tämä johtaa taiteellisesti hyvään lopputulokseen. Toki taloudellisesti se voi olla hyvä asia. Mutta, jos tavoitteena on löytää ja luoda jotain uutta ja taiteena kestävää, niin silloin on syytä seurata omia mieltymyksiä, sitä mikä aidosti kiinnostaa. Olla siis taiteentekijänä uskollinen itselleen. Seurata omaa polkuaan, ei muiden viitoittamaa tietä. Vähän niin kuin runoilija Aaro Hellaakoski kirjoitti: “Tietä käyden on tien vanki. Vapaa on vain umpihanki.”
Tämän voi rinnastaa perustutkimukseen. Tieteessä perustutkimus on tutkimusta, joka pyrkii syventämään olemassa olevaa tietoa jostain asiasta. Näin tulisi olla myös taiteessa, kuten Josef Albers aikoinaan totesi: “Konstruktivismi on tutkimusta, ei ilmestyksiä.” Mielestäni taiteilijan tehtävä on pyrkiä tuomaan taiteeseen jotain uutta ja näin laajentaa ymmärrystämme taiteesta. Itselläni tämä ponnistelu tapahtuu kollaaseissa konstruktivistisen taiteen kapealla sektorilla ja taidegrafiikassa viivasyövytyksen (etsaus) puitteissa.
Seuraava konkretismiin liittyvä näyttelyni on tulossa lähiaikoina: 29.8. – 22.9. 2024, Galleria 68, Helsingissä, Hämeentie 68.