Viimeaikoina on uutisoitu taiteilijoiden köyhyydestä ja myös koronan tuomasta tilanteesta, jossa taiteilijoiden jo ennestään heikko talous sukeltaa lisää. Uutisointi liittyy tutkimukseen, jonka mukaan taiteilijakunta on pääsääntöisesti persaukista porukkaa.
Ensiavuksi kaavaillaan säätiöiden mobilisoimia 3000 euron hätä-apurahoja auttamaan taiteilijoita jaloilleen. Ihan kiva. Mutta pitkällä juoksulla en oikein jaksa uskoa apurahojen pelastavaan voimaan. Pikemminkin ajattelen, että isossa kuvassa apurahat eivät ratkaise taiteilijoiden köyhyyttä vaan pikemminkin ylläpitävät sitä. Apurahoilla eläminen ja niiden saantiin itsensä kelpaavaksi tekeminen ja näin erilaisiin nälkäprojekteihin itsensä sitouttaminen, on pienituloista kituuttelua, eikä mitään sen kummempaa.
Taiken johtajan Paula Tuovisen ehdotus, jossa apurahat muutettaisiin jonkinlaiseksi laajemmin taiteilijoille jaettavaksi palkaksi piilee myös köyhyysloukku. Sillä tuo palkkio ei tule olemaan suuri ja luultavaa on, että sen saaminen lakkaa jos sivutulot kasvavat liikaa. Eli tällöin sivutöitä ei pahemmin kannata tehdä ja sama köyhyys jatkuu muuntuneena vain erilaiseen järjestelmään sidottuun muotoon. Sinänsä laajemmin jaettava ”kaikille” samansuuruinen työskentelyn tuki on kannatettava ajatus.
Taidetta ei oikeastaan kannattaisi ajatella työnä vaan elämäntapana tai elämän tehtävävä, jota tehdään läpi elämän, satoi tai paistoi. Tämän ”kutsumuksen” rinnalle kannattaa sovitella oikeaa työtä, josta saa rahaa. Työtä jonka ei tarvitse liittyä taiteeseen. Työtä, joka sopii itselle, omaan persoonaan ja elämään. Vain tämä parantaa toimeentuloa laajemmin. Pelkästään taiteella ei elä kuin ani harva, minkä uusi tutkimus vahvisti, niin kuin kaikki edelliset tutkimukset.
Siksi tässä keskustelussa pitäisi puhua sivutöistä ja työnantajien asenteista osa-aikaiseen työhön. Pitäisi keskustella kaksoistutkinnoista, toisesta tutkinnosta taiteilijan koulutuksen rinnalle, ja työmarkkinoiden muutoksesta monipuolisemmaksi sivutöiden suhteen.
Pelkkä apurahakeskustelu on silkkaa potaskaa, sillä missään yhteiskunnassa ei koskaan tule olemaan mahdollisuutta panostaa taiteeseen taiteilijoiden haaveiden mukaisesti. Nytkin Ylen uutisen mukaan taiteilijoiden hätä-apu on vain 1/10000 taloussektorin hätäavusta. Näkökenttää pitäisi laajentaa, jotta näkyisi muutakin kuin pelkkä apuraharatkaisu ja löytyisi kestävämpi kokonaisratkaisu.
