Lapsena kaikki oli mahdollista. Sitä osasi lentää ja sukeltaa maan uumeniin. Pystyi juttelemaan sammakon kanssa hyppelyn salaisuudesta ja kiipeämään nopeammin kuin orava kuusen latvaan ja näkemään sieltä kaukaisen aarresaaren ja merirosvot. Ja piirtäminen. Se oli silkkaa iloa ja oivallusta. Paperille ilmestyi kummallisia hahmoja, ilman ponnistusta, kuin itsestään. Aivan kuin oivalluksia olisi voinut poimia suoraan luovuuden lähteestä, joka oli siinä käden ulottuvilla. Sitten tapahtui jotain. Luovuuden lähde hiipui, se haalistui huomaamattomaksi. Leikisti tekeminen loppui. Mitä tapahtui?
Muistaakseni se oli Jouko Turkka, joka jossain vanhassa haastattelussa piti syynä piirustuksenopettajia, jotka saapuvat paikalle hyvää tarkoittavine neuvoineen ja alkavat kertoa lapselle miten asiat oikeasti tehdään. He opettavat tekemisen systeemin, jonka lapsi ja kasvava nuori omaksuu. Opettamisen myötä omaperäisyys, villit ideat, löytämisen ilo ja luovuus näivettyvät. Pahimmillaan koulutusputkesta syntyy taiteilija-virkamies, elävä kopiokone, joka pystyy piirtämään mitä tahansa valokuvan tarkkuudella - tekemään taidetta, joka on aivan helvetin tylsää.
Miten sitten päästä tästä tylsyydestä eroon; unohtaa oppimansa ja aloittaa alusta; katsella ja kokea taas kaikkea lapsen lailla; löytää yhteys siihen, joka joskus oli mutta katosi? Tämä lapseksi jälleen tuleminen on ongelma, jota monet taiteilijat Picassosta lähtien ovat yrittäneet ratkaista. Picasson mielestä kaikki lapset syntyvät taiteilijoina.
Kun on omaksunut jonkin tyylin, tietyt tekemisen tavat ja tekniikat – vai pitäisikö sanoa taiteen rutiinit – niin nämä istuvat mielessä ja ruumiissa kuin tauti. Liikeradat ovat iskostuneet lihasmuistiin. On ilmeisen mahdotonta opetella uudelleen vaikkapa pyörällä ajamista, jos sen on jo lapsena oppinut. Toisaalta tässä on kyse eri tavalla ajamisesta, eri tavalla piirtämisestä ja asioiden näkemisestä toisella tavalla. Vaikeaa tämä on mutta kohti tarinoiden merta pitää ponnistella, kuten Salman Rushdie asian joskus ilmaisi. Siellä se luovuus lymyää ja sieltä riittää ideoita ammennettavaksi kaikille lapsenmielisille.